Turisteja mahtuu 468 neliökilometrille vaikka ja kuinka. Tarkalleen ottaen 9 miljoonaa vuodessa. Heistä moni haluaa hiihtää. Rinnettä riittää sen 300 kilometriä ja hissejä sen verran, että ne kaikki yhdessä kuljettavat 150 000 hiihtäjää tunnissa.
Hissipoikia siis tarvitaan. Ja heitä saadaan helposti Etelä-Amerikasta. Kun Chilen ja Argentinan vuorilla talvi päättyy, se alkaa Andorrassa. Miten kätevää! Lähes koko sesonkityövoima tulee ulkomailta, Espanjasta, Ranskasta ja Etelä-Amerikasta.
Eikä siinä ole mitään ongelmaa. Yritys kertoo valtion viranomaisille ennen kautta, paljonko työvoimaa tarvitaan, ja valtio kirjoittaa lapun, jossa luvataan ehkä kymmenen vähemmän. Kun kausi päättyy, ulkomaalaiset menevät kiltisti takaisin koteihinsa.
Hiihtolaaksoista on lyhyt matka kiemuraisia teitä myöden laakson pohjalle pääkaupungin Andorra la Vellan kohinaan. Ruuhkiakaan ei kuulemma ole, gondolit kun vetävät hiihtäjiä ylös rinteisiin sellaista vauhtia, ettei autoilu kannata.
Siellä kattilan pohjalla taivasta tavoittelee lasinen kärki, Caldean valtava kylpylä, jonka sisällä alkaa pelottaa. Kaiuttimista jylisee fantasiaelokuvien maailmanpelastuskohtaukselta kuulostava sinfoniaorkesterimusiikki, ja alle avautuu 25 000 neliötä vuorten kuumien lähteiden vettä.
Rauhaa rakastavat ranskalaisturistit kylpevät aamupäivisin, vilskettä himoavat espanjalaiset iltaisin. Venäläisiä tupsahtelee kasvava määrä siihen sekaan. Miten kätevää sekin! (Tosin 150:sta henkilökunnan jäsenestä vain yksi osaa venäjää.)
Vähempikin saa tunturilappilaisen sekaisin.
"Lapille autonomia!" projektikoordinaattori Niina Uusimaa julistaa. "Siitähän olisi vaikka mitä hyötyä, mutta ainakin nyt verovapaus."
"Ferrarin myymälä Enontekiön lentokentälle!" visioi Enontekiön Kehityksen toimitusjohtaja Elina Vammavaara.
Aika jatkaa matkaa, siis.
