Alkoi jo väsyttää. Bussilla sinne, esitteitä, puhetta, ruokaa, bussilla tänne, esitteitä, bussilla tuonne. Pikkuisen unta, aamupalaksi appelsiinimehua ja taas bussiin, lentokentälle.
Koneessa joka kolmas istuimensuoja oli kivasti keltainen, joka kolmas vihreä ja loput punaisia. Eläkeläinen kipusi kyytiin tennissukissaan, lenkkareissaan ja teinireppu selässään.
Kun vain hetkisen saisi rauhoittua, antaa ajatusten olla ihan hissuksiin. Iltapäivän mielentila painoi silmät kiinni. Pää retkahti kai ikkunaa kohti. Pian oltaisiin Mallorcalla.
Palmuja, hiekkarantaa, laivoja, ihmisiä tennissukissa. Vai?
Meni kymmenen minuuttia, meni toiset, nostin pään takaisin hartioille. Edelleen ikkunasta näkyi tukevasti Barcelonan lentokentän asvaltti.
Meni tunti. Meni vähän yli. Sitten täti sanoi kaiuttimista, että ulos. "Johan siellä Mallorcalla oltiinkin", bussissa hymähdeltiin. Jo.
"Sen nämä matkat ovat opettaneet, että mitään ei kannata suunnitella. Ei ostoksia, ei rantaa. Sitten ei tule pettymyksiä," Leila Hurtig Lapin Matkailuopistosta tokaisee, kun ohjelmasta katoaa taivaan tuuliin puolentoista tunnin vapaa hetki.
Toinen yritys. Tennissukat, lenkkarit ja me kaikki muut nousemme uudestaan kyytiin. Pienen meren jälkeen alhaalla näkyy ruskeaa ja sitten harmaata. Harmaita peltoplänttejä, harmaita taloja.
Harmaa lentokenttä ottaa vastaan. Ja vesisade. Betoni muistuttaa Itä-Saksasta. Saksasta muistuttavat myös AirBerlin-halpalentoyhtiön mainokset, sekä kentän seiniin teipatut mainokset. Geniessen sie, bitte.
Paikka on vähän kuin Sotsi, jostain vuosien takaa, sellaiselta ajalta, jolloin minua ei vielä ollutkaan.
Ison Riu-ketjun hotellilla ajatukset valuvat Viking Linen Rosellalle. Kokoustilan viininpunainen kokolattiamatto särisee silmissä kuin telkkarin lumisade. Hyllyllä on VHS-videosoitin. Seinät ja tuolit on nekin kuorrutettu punaista tavoittelevilla sameteilla.
Henkilöstöresurssijohtaja kertoo, kuinka hotellinjohtajan pitää viikon aikana tervehtiä jokaista asiakasta. Se on hyvä. Sittenkin eturivissä leuat alkavat painua. Niin takarivissäkin.
Tällaiset työmatkat ovat matkustamisen, auringon ja maisemien tuhlausta. Väsyttää, väsyttää, väsyttää.
Vaan kun ruotsinlaiva on jätetty taa, läppärit ja laukut heitetty hotellin valkoisille lakanoille, ja eteen katettu lasillinen sangriaa, oliivit, juustot, ravut, makkarat ja perunat, niin eipä väsytä enää.
Eikä kaupunki näytä enää Itä-Saksalta tai Sotsilta, ei Ruotsinlaivalta. Sympaattiset kujat risteilevät jännien kauppojen sivuitse. Rastapäinen veikko haluaa myydä typerän näköisiä muovisia silmälaseja.
Sangriaa tilataan toinenkin kannu. Ei 12,5 litraa kuitenkaan, vaikka ehdotan. Kyllä se tästä jampakoituu.
