Ne minä puin päälleni maanantaiaamuna, ihan vain osoittaakseni maailmalle, että en oikeasti jaksa välittää mistään pukukoodeista. Koristeeksi puin vielä kaikenkirjavat villasukat.
Ne verkkarit ovat sellaiset ruskeat ja vuosikymmenien takaiset, ystävältä saadut. Aika makeat, mutta ei nyt varsinaisesti mitään siistiä bisnespukeutumista.
Fillaroin töihin jopolla läpi sympaattisen aamupakkasessa kiiltelevän kylän ja aloin kirjoittaa.
Ruokatunnilla kunnantalolla mietin, että ehkä olisin sittenkin voinut pukea jotain muuta. Niina Uusimaa käveli yläkerrasta ihan siististi pukeutuneena ja levänneen näköisenä. Moikkasi iloisesti ja kysyi, miten kynä luistaa.
Jatkoin kirjoittamista. Andorra sitä, Mallorca tätä, mikä tässä nyt oikein on oleellista?
Fillaroin partiokokoukseen, vein rasteja metsään, hain niitä sieltä, fillaroin nuorisotalolle pelaamaan nintendoa ja vielä takaisin töihin. Täällä minä olen edelleen.
Viikko Espanjassa opetti kummalliseen työrytmiin.
Kummallista on sekin, että tämän blogin teksteistä huolimatta vain 17 prosenttia blogini kyselyyn vastanneesta oli sitä mieltä, että tuommoinen opintomatka on rahan tuhlausta. Ja huikeat 56 prosenttia uskoi, että matkalla keksitään jotain uutta ja hienoa.
Matkablogi sai viikon aikana 752 klikkausta, pikkuisen siis jäin maailman huippujen sadasta tuhannesta.
Lukekaa lehti. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti